Junktownin sisällissota

The Wastelandin maailman historia ja tapahtumat.

Junktownin sisällissota

ViestiKirjoittaja Administrator » 04.01.2018 12:14

Junktownissa järjestetty tilaisuus alkoi rauhallisesti ja lavalle nousi Junktownin propagandaministeriksi kutsuttu mies. Ajan kuluessa hän saneli negatiivisia asioita rangereista, mutta yllättävästi yritti myös puolustaa mutantteja. Samalla aikaa mutantit kokoontuivat joukkoineen porttien ulkopuolelle. Heidän tavoitteenaan oli ottaa lava haltuunsa ja kertoa omia mielipiteitään. Lopulta Junktowniin hiippaili kaksi mutanttia pitäen itsensä piilossa Stealth Boy 3001 -kellojen avulla. He hiipivät vartijoiden lähelle ja ampuivat heidät tajuttomiksi paralysoivilla nuolilla. Lava ryöstettiin mutanttien haltuun ja mutanttien johtaja, nimetön ghouli ryhtyi johtamaan puheita. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että aiempi propagandaministeri puolusti mutantteja. Hän kertoi, että liitto New Cityn rangerien kanssa olisi iso apu Junktownilla. Vain hetken tarinoituaan, hän nosti nyrkkinsä pystyyn ja antoi joukoilleen merkin.

Tämän jälkeen Junktownissa alkoi kaaos. Suurimmaksi osaksi supermutanteista koostuva pieni armeija asteli kaupunkiin ja aloitti ampumisen. Heidän johtajanaan toiminut ghouli ihmetteli tilanteen kulkua ja sai huomaamattomasti luodin selkäänsä joka halvaannutti tämän jalat. Samalla ihmiset ja supermutantit sotivat keskenään ja kapinallisia johtava ghouli ryömi suojaan. Hän huusi perääntymiskäskyjä supermutanteille, mutta raakalaiset eivät kuunnelleet. Supermutantit olivat adrenaliinin vallassa ja tuhosivat Junktownia ja ampuivat kaikki näkemänsä ihmiset. Johtajana toiminut ghouli ei kuitenkaan tiennyt, että hänen "palkkaamansa" supermutantit olivat salaisesti Nugralurk -nimisen mutanttijärjestön miehiä. Kyseinen tilaisuus oli Nugralurkille täydellinen tilaisuus päästä tuhoamaan Junktownia. Ghouli rääkyi, mutta vain muutama hänen luottomiehensä totteli. Hetken aikaa porttien luona huudettuaan, päätti hän jättää taistelevat supermutantit Junktowniin ja häipyä omien upseeriensa kanssa New Cityyn.

New Cityyn saavuttuaan mutantteja johtanut ghouli selitti tilanteen rangereille. Rangerit päättivät lähteä mutanttien mukaan selvittämään tilannetta. Lopulta Junktowniin APCeellä ajettuaan rangerit astelivat ulos ja mutantit jäivät vielä panssaroituun kuljetusajoneuvoon. Rangeri tavoitti Junktownin johtajaksi ilmoittautuneen Grover's Armyn luutnantin. Rangerit katselivat ympärilleen ja näkivät tuhoutuneen Junktownin. Paikalla lojui ruumiita ja taistelun seurauksena Junktownin oma vartiosto oli kuollut lähes sukupuutoon ja jäljellä oli enää yksi vartija. Myös talossa oli reikiä ja maassa oli myös mutanttien ruumiita. Samalla rangerien kulkuneuvosta asteli ulos kolme aseetonta mutanttia, jotka pitivät käsiään ilmassa. Jokaisen osapuolen edustajien oltua paikalla, päättivät he lähteä baariin keskustelemaan sopimuksesta.

Baarissa käytiin hieman tuohtuneet neuvottelut ja jälkiselvittelyt Junktownin suhteen. Kolmesta johtajasta jokainen päätyi lopulta yhteiseen päätökseen: Junktown siirtyisi Grover's Armyn haltuun, Groverit ja rangerit muodostaisivat yhteisen liiton ja mutantit olisivat edelleen sallittuja Junktownissa. Groverit lupasivat koventaa lain kouraa Junktownissa. Samalla Junktownin porttien ulkopuolelle siirrettäisiin rangerien hallitsema mökki. Mökin avulla rangerit pitäisivät yhteyttä Junktowniin sekä New Cityyn samanaikaisesti. Junktownissa kiertäisi myös viisi "siviilirangeria", jotka vahtivat Junktownin tilannetta. Sen jälkeen ehdot kirjoitettiin sopimukseen johon tuli kaikkien johtajien allekirjoitus ja jokainen johtaja saisi siitä oman kopionsa. Lopuksi New Cityn rangerien kapteenin ja Grover's Armyn luutnantti kättelivät. Myös ghouli kätteli kumpaakin johtajaa.
Administrator
Ylläpitäjä
 
Viestit: 53
Liittynyt: 04.01.2018 11:06

Paluu Historia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron