Sivu 1/1

Sähköaseet

ViestiLähetetty: 04.01.2018 12:43
Kirjoittaja Administrator
Kaukaisen tulevaisuuden maailmassa aseteknologia on hyvin kehittynyttä ja muuttunutta entisistä ajoista. Tässä ajassa aseet perustuvat joko luoteihin, sähköön tai lähitaisteluun.

Pienet sähköaseet

Avaruuspistooliksi kutsuttu ase on tehokkain kaikista pienistä sähköaseista. Ihmiset huhuvat sen olevan avaruusolentojen käytössä ollut ase ja armeija oli heidän mukaansa piilotellut sitä Area 51 -tukikohdassa. Suurinosa on kylläkin vain huhuja, mutta voivathan ne tottakin olla. Kuitenkin avaruuspistoolia ei löydy keneltäkään asekauppiaalta elleivät he ole sitä löytäneet jostain maanalaisesta ja unohdetusta armeijan tutkimuskeskuksesta.

Avaruuspistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 11000-12000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 30
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.

Huhuttu avaruusolioiden käyttämä ase
Kuva

Wattzin valmistama laserpistooli 1000 on yksi suosittu nykyajan laserase. Se ampuu punasia lasersäteitä, jotka ovat tekevät vahinkoa monille heikosti varustautuneille kohteille. Laserpistooli 1000 on myös halpa ase sähköaseiden valitsijoille. Se on myös yksinkertaisesti käytettävä ja todella mukava käteen. Magneto laserpistooli on sodan jälkeen luotu paranneltu versio, joka sisälsi magneettikentällisen kohdentamisjärjeltämän. Toisin sanoen, sen ammuttava lasersäde paikantaa panssarin sisällä olevan kohteen ja läpäisee helposti robottipanssaritkin.

Wattz laserpistooli 1000
* Hinta hyväkuntoisena: 1200-1400 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.

Wattz laserpistooli 1000
Kuva

Magneto laserpistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 1800-1900 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.

Magneto laserpistooli
Kuva

Winchesterin valmistama Winchester laserpistooli on yleiseltä tasolta hyvä laserase. Sen sisälle mahtuu hyvin ammuksia ja se on myös muiden Winchester aseiden tapaan tarkka. Winchester laserpistooli pystyy myös ampumaan nopeammin kuin laserpistooli 1000. Sen ammuslaatikosta on myös helppo pitää kiinni, joten sitä voi käyttää kahdella kädellä paremman tarkkuuden takaamiseksi.

Winchester laserpistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 2000-2200 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 20
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.

Winchester laserpistooli
Kuva

Tehokas ja tarkka Glock 86 plasmapistooli on hyvä, mutta kallis ase. Sen päällä oleva pieni kiikaritähtäin takaa tarkan osuman pidemmältäkin matkaa. Plasmapistoolin ostaja huomaa kuitenkin aseen olevan yllättävän kallis. Glock 86 plasmapistoolista on myös saatavilla 2 eri muunnosta: isompi lipas ja tarkempi tähtäys. Modauksetkin tulevat kalliiksi, mutta nehän parantavat asetta entisestään.

Glock 86 plasmapistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 2500-2600 pullonkorkkia (isompi lipas +600 pullonkorkkia, tarkempi tähtäys +500 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 16 (modattuna 32)
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa (modattuna 2,5 kiloa).

Tehokas Glock 86 plasmapistooli
Kuva
Glock 86 plasmapistooli modattuna tarkempaa tähtäystä ja isompaa lipasta varten
Kuva

Yuma Flats Energy Consortiumin valmistama YK32 pulssipistooli takaa voimakkaan iskun jokaista vastustajaa vastaan. Pulssipistooli ampuu sisältään elektromagneettisia pulsseja, jotka tehoavat lähinnä robotteja ja elektronisia laitteita vastaan. Pulssipistooli on kuitenkin todella kallis väline. Sen toisia miinuksia ovat myös sen pieni lipas sekä lyhyt kantomatka. Sen käyttö on usein tehokkainta lyhyissä ja läheltä taisteltavissa kohtaamisissa ja pulssikranaatin tapaan se on myös erittäin tehokas ase robotteja ja androideja vastaan lähelle päästäessä ja tarkoin ammuttaessa. Pulssipistoolit ovat myös hyvin harvinaisia.

YK32 pulssipistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 3500-3800 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 5
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.

Outo YK32 pulssipistooli
Kuva

Lähinnä Enklaavin käytössä oleva Apollo on eräänlainen laserpistooli. Apollo oli keskeneräinen projekti, mutta se viimeisteltiin Enklaavin toimesta ydinsodan jälkeen. Apollo on tehokkain saatavilla oleva pieniä sähköammukia käyttävä ase, mutta sen lipas on melko pieni. Apollo pystyy läpäisemään helposti kaikkia sotilaspanssareita, mutta robottipanssarit saattavat tuottaa hieman ongelmia. Kun Apollon laukaus osuu, se polttaa kaikkea pehmeää materiaalia täysin olemattomaksi. Kohteen iho voi muuttua hetkessä palaneeksi hiileksi. Kun Apollolla laukaisee, se päästää piipustaan kirkkaan valon ja jos ampujan silmät eivät ole suojatut, voi siitä aiheutua pysyvää vauriota silmille. Apollo on myös hyvin kevyt verrattuna muihin sähköaseisiin.

Apollo laserpistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 4200-4500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.

Enklaavin viimeistelemä Apollo
Kuva

Spasmiksi kutsuttu, pieniä sähköammuksia käyttävä ja aaltoja ampuva Spasm 3000 -sähköase on monien mielessä yksiä erämaan ärsyttävimmistä aseista. Spasmilla on helppo pysäyttää suuria ja ylivoimaisiakin vastuksia. Spasmi laukaisee pienten sähköammusten voimalla ihmisille näkymättömiä aaltoja, jotka aiheuttavat kohteen näön sumenemista ja nitkahtelevia liikkeitä. Spasmi aiheuttaa kohteelleen jälkeenpäin muistinmenetyksiä, aivovaurioita, sisäistä verenvuotoa. Robotteihin käytettynä spasmi aiheuttaa moottorivahinkoja ja joidenkin osien rikkoutumista. Spasmi on erinomainen ase, koska sitä voi käyttää joko yhdellä tai kahdella kädellä, mutta se on muiden sähköaseiden tapaan melko kallis.

Spasm 3000
* Hinta hyväkuntoisena: 2000-2200 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Yksi- tai kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.

Sisäisiä vaurioita aiheuttava Spasm 3000
Kuva

Kaikki pienet sähköaseet käyttävät normaalisti virranlähteenään energiasoluja. Vaarallisesti muunnellut aseet voivat käyttää virranlähteenään jotain muuta.

Energiasolut
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: ?
* Paino: 1,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 300-400 pullonkorkkia.

Energiasolu
Kuva

Suuret sähköaseet

Huomattavasti muita suuria sähköaseita pienempään kokoon pakattu AER9 ja AER14 laserkiväärit toimivat erinomaisesti pienemmillä kantomatkoilla. Ne on valmistettu suurimmaksi osaksi vahvasta titaniumista, joten niiden elinikä ja kestävyystaso on luonnollisesti korkea. Vanhempi malli, AER9 on paljon yleisempi nähtävyys erämaassa. Se on ehkä yksi yleisimmistä sähköaseista mitä nykymaailmasta löytyy. AER9 on myös helppo käsitellä, mutta liian käytön jälkeen se ylikuumenee herkästi. Sen uudempi versio, AER14 on tarkoitettu hieman pidemmille matkoille. Siihen on myös lisätty osia vähentämään ylikuumentumista ja tästä syystä sillä voi myös ampua nopeampaa. AER14 on kuitenkin jäänyt ydinsodan takia lähinnä prototyyppiaseeksi ja niitä on vain rajoitettu määrä saatavilla. AER9 ja AER14 ampuvat muiden laseraseiden tapaan lasersäteitä, mutta niiden tuottama teho jättää jälkeensä minuutteja kestäviä kaasupilviä.

AER9 laserkivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 1200-1500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 24
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.

Pienikokoinen AER9
Kuva

AER14 laserkivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 2000-2300 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 24
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.

Prototyypiksi jäänyt AER14
Kuva

Winchesteriltä löytyy myös laserkivääri. Winchester laserkivääri on myös tarkka ja sen teho piileekin sen tarkkuudessa. Wattz laserkivääri 2000 on tosin Winchesteriä tarkempi, mutta Winchester on paljon halvempi ase. Winchester laserkivääri onkin Wattzin kanssa kovassa kilpailussa. Winchester laserkivääri on yleinen ase erilaisten lainvalvojien käytössä. Jotkin uskovat, että Winchester nimen takia ase on suosittu.

Winchester laserkivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 3100-3300 pullonkorkkia
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 14
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4,5 kiloa.

Winchester laserkivääri
Kuva

Wattz laserkivääri 2000 on yksi nykyajan tarkimmista aseista. Sen tarkka tähtäys ja pitkä näköetäisyys antavat hyvät mahdollisuudet tarkoille ampujille. Wattz laserkiväärit ovat myös melko halpoja katsoen niiden tehoon, tarkkuuteen ja kantomatkaan. Wattz laserkivääriin on saatavilla isomman lippaan takaava modaus. Jos olet valmis maksamaan kivääristä suuremman hinnan, tässä on hyvä valinta kaikille tarkka-ampujille.

Wattz laserkivääri 2000
* Hinta hyväkuntoisena: 4500-5000 pullonkorkkia (isompi lipas +800 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12 (modattuna 24)
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 6 kiloa (modattuna 7 kiloa).

Haukan silmän omaava Wattz laserkivääri 2000
Kuva
Modattu Wattz laserkivääri 2000
Kuva

P94 plasmakivääri on monien supermutanttien suosima ase. Sitä pidetään käsissä minigunin tapaan, vaikka se luokitellaankin kivääriksi. Se sisältä lähtevä vihreä plasmapallo kulkee piipun päässä oleviin teriin, jotka muotoilevat ammuksen oikeanlaiseksi. Plasmakivääri on laserkivääriä tehokkaampi, mutta sitä ei ole tarkoitettu tarkka-ampujalle. Plasmakivääriin on saatavilla huomattavasti sen tehoa parantava päivitys, joka tulee kyllä kalliiksi. Päivitys lisää plasmakiväärin automaattisen ammuntamuodon, isomman lippaan sekä nopeamman tulituksen.

P94 plasmakivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 4000-4500 pullonkorkkia (päivitys +2000 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi (päivitettynä semi ja auto)
* Lipaskoko: 10 (päivitettynä 16)
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 6 kiloa (päivitettynä 7 kiloa).

Supermutanttien suosima P94 plasmakivääri
Kuva
Päivitetty P94 plasmakivääri
Kuva

Yuma Flats Energy Consortiumin toinen valmistama ase on YK42B pulssikivääri. YK42B pulssikivääri ampuu pulssipistoolin tapaan elektronisia pulsseja. Pulssikivääri on pistoolimalliaan tehokkaampi, tarkempi ja omaa myös isomman lippaan. Se on kuitenkin kallis ja kärsii vieläkin melko vähäisestä, vaikkakin päivitetystä kantomatkasta. YK42B pulssikivääri on myös tehokkain ase robotteja ja androideja vastaan ja sen ammukset saattavat tehdä oikeaan paikkaan tähdättynä todella suurta tuhoa. Se on myös hyvin omituisen näköinen ase ja pulssipistoolia vieläkin harvinaisempi.

YK42B pulssikivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 7500-8000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4,5 kiloa.

YK32 pulssipistooliakin oudompi YK42B pulssikivääri
Kuva

Apollon tapaan löytyy toinen Enklaavin viimeistelemä projekti, jota kutsutaan nimellä Artemis. Artemis on suuri olkapäälle asetettava, raketinheittimen tapainen sähköase. Artemis ei tosin ammu raketteja vaan se ampuu kovaa materiaalia läpäiseviä lasersäteitä. Artemiksen ampumat lasersäteet läpäisevät minkä vaan panssarin, mutta Artemiksen pitää antaa jäähtyä jokaisen ammunnan jälkeen tai muuten se voi ylikuumentua ja mennä jopa rikki. Artemis on myöskin raskas ladata ja sen pitäisi olla aina valmiina ennen ampumista. Artemis on myös lähinnä Enclaven omistuksissa Apollon kanssa.

Artemis
* Hinta hyväkuntoisena: 7800-8500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 3
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 12 kiloa.

Tehokas Artemis
Kuva

Viimeisenä tuleva suuri sähköase on jätetty sokerina pohjalle ja se on minigunien ohella yksi tehokkaimmista ja suurimmista aseista. Painava ja nopeasti tykittävä L30 laserminigun ei petä ostajaansa missään tilanteessa. L30 laserminigun ei ole myöskään niin kallis kuin monet olettavat, se on miniguneja halvempi ja lähes yhtä tehokas. Se on kuitenkin harvinainen näky erämaassa ja useimmat lasertykit ovat supermutanttien omistamia aseita.

L30 laserminigun
* Hinta hyväkuntoisena: 6500-7200
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 100
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 12 kiloa.

Pelottava L30 laserminigun
Kuva

Kaikki suuret sähköaseet käyttävät normaalisti virranlähteenään mikrofuusiosoluja. Vaarallisesti muunnellut aseet voivat käyttää virranlähteenään jotain muuta.

Mikrofuusiosolut
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: ?
* Paino: 2,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 500-600 pullonkorkkia.

Kuin pieni ydinvoimala
Kuva

Muut sähköaseet

Sähköaseisiin luokiteltu ja erikoinen aurinkopistooli käyttää virranlähteenään auringonvaloa. Aurinkopistooli toimii erinomaisesti kirkkaassa päivänvalossa, jolloin se lataa itsensä täyteen automaattisesti. Kun astutaan pimeyteen, aurinkopistooli ei enää pysty lataamaan uusia ammuksia, mutta sitä pystyy silti käyttämään jos ammuksia on vielä jäljellä vanhasta latauksesta. Aurinkopistoolilla pystyy käristämään ihmisten ja eläinten ihoa ja lihaa palaneiksi murusiksi. Aurinkopistooleja ei ole kovinkaan paljoa saatavilla, mutta muutamilla asekaupoilla saattaa olla niitä.

Aurinkopistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 1800-2000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.

Ainutlaatuinen aurinkopistooli
Kuva

Eräänlainen pulssikiväärin prototyyppiversio tunnetaan nimellä EMP-kivääri. EMP-kivääri toimii lähes samalla tavalla kuin tavallinen pulssikivääri, mutta EMP-kiväärin voima on keskitetty täysin robotteja vastaan ja siihen voi ladata vain yhden ammuksen kerrallaan. EMP-kivääri käyttää ammuksen lataamiseen tehokkaita fuusioparistoja ja yksi fuusioparisto vastaa yhtä ammusta. EMP-kiväärit kuluttavat fuusioparisto erittäin nopeasti, mutta EMP-kivääri on tarpeeksi vahva kaatamaan lähes minkä vain robotin yhdellä lataamallaan ammuksella. Jos fuusioparistoja ei kuitenkaan löydy, voi EMP-kivääreitä ladata myös monta kertaa suurten generaattoreiden avulla. EMP-kiväärit ovat harvassa, koska niistä on jäljellä vain prototyyppimalleja. EMP-kiväärit ovat kuitenkin mahtavia aseita erilaisia robotteja metsästäville kulkureille, mutta niiden arvo on korkea eikä usein yksittäisellä käyttäjällä ole varaa maksaa sellasia summia. EMP-kivääriä kutsutaan myös joskus lempinimellä ARK eli "antirobottikivääri". Useimmat viisaat robotit osaavat kuitenkin toivottavasti välttää tämän aseen käyttäjiä.

EMP-kivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 9000-10000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Ladattava jokaisen ammuksen jälkeen
* Lipaskoko: 1
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 7 kiloa.

EMP-kivääri latautumassa fuusiopariston avulla
Kuva