Tuliaseet
Kaukaisen tulevaisuuden maailmassa aseteknologia on hyvin kehittynyttä ja muuttunutta entisistä ajoista. Tässä ajassa aseet perustuvat joko luoteihin, sähköön tai lähitaisteluun.
Tuliaseet
10mm ammuksia käyttävät aseet ovat erittäin yleisiä 9mm aseiden lisäksi. Ne ovat hieman 9mm aseita tehokkaampia. 10mm ammuksia käyttäviin aseisiin kuuluvat: Colt 6520 10mm pistooli, H&K MP9 10mm konepistooli, H&K P90c konepistooli sekä piippukivääri. Colt 6520 10mm pistoolia ja MP9 konepistoolia kantavat mukanaan lähinnä pienrikolliset ja vähäiset jengit. Raiderien käytössä ne ovat myös suosittuja. 10mm pistooli pystyy murtamaan parhaimmillaan heikkoja luotiliivejä ja 10mm konepistooli pystyy samaan, mutta automaattisen ammunnan avulla se saa nopeammin vahinkoa aikaan. P90c konepistooli on vanha klassikko ja sen muotoiltu käyttämään tehokkaampia 10mm luoteja. Se on myös tehokkain 10mm aseista ja sen hyvä liikkuvuus yhdistettynä sen tehoon murtaa jopa panssaritakkeja tekee siitä mahtavan aseen ahtaissa paikoissa. Piippukivääri on erämaan huonoin tuliase ja se on usein karjapaimenten käytössä. Piippukivääri täytyy ladata myös jokaisen ammuksen jälkeen. Piippukiväärillä ei yleensä tapa. 10mm ammuksista on luotu panssareita läpäisevä versio, 10mm PL.
Colt 6520 10mm pistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 500-600 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
10mm pistooli
H&K MP9 10mm konepistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 750-800 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 30
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.
H&K MP9 10mm konepistooli
H&K P90c
* Hinta hyväkuntoisena: 1200-1400 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 24
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
Vanha klassikko, H&K P90c
Piippukivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 40-50 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Ladattava jokaisen laukauksen jälkeen
* Lipaskoko: 1
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.
Piippukivääri, joka on huonoin tuliase

10mm ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 24
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 60-75 pullonkorkkia.
Tavalliset 10mm ammukset

10mm PL ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 24
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 90-100 pullonkorkkia.
Panssareita helpommin läpäisevät, 10mm PL ammukset

Nykyisessä maailmassa on myös jäljellä muutama 9mm ammuksia käyttävä ase, koska 9mm ammukset ovat todella yleisiä ja helposti löytyviä, mutta 9mm ammukset eivät lävistä panssareita juuri ollenkaan. Tosin, 9mm aseiden käyttö loppui jo kauan aikaa sitten ja kaikki 9mm aseet ovat nykyiseen aseisiin verrattuina melko huonoja. Ensimmäisenä ja selvästi huonoimpana tunnettu zip gun tai lyhenteenä vain ZG ja se on piippukiväärin kanssa yksi huonoimmista saatavilla olevista aseista. Zip gunit on rakennettu kaikesta mahdollisesta materiaalista mitä ihmiset ovat vain ydinsodan jälkeen löytäneet. Zip gunin kantomatka on hyvin lyhyt ja se saattaa mennä rikki todella herkästi. Toinen ja vanhin 9mm ase on Mauser M/96 ja sen teho on minimaalinen. Se on kuitenkin suosittu pienrikollisten kesken käytetty ase sen pienen koon ja erinomaisen tarkkuuden takia. Kolmantena 9mm aseena toimii Browning HP, joka on monien käyttämä monipuolinen ase. Se on usein 10mm pistoolin kanssa yksi tavallisimmista käsiaseista, koska se on hyvin halpa. M9 Beretta on jokaisen rangerin käytössä oleva ase. Rangereille annetaan liittymisvaiheessa M9 Beretta, joita rangerit myös valmistavat tukikohdassaan. Beretat eivät ole ehkä tehokkaimpia käsiaseita, mutta niiden käyttämien ja helposti löytyvien 9mm ammusten takia niitä lähinnä valmistetaan. 9mm aseena tunnettu SIG Sauer P220 toimitettiin Yhdysvaltoihin alunperin Saksasta. P220 on parhaimpia tarjolla olevia 9mm aseita. P220 ei omaa järin suurta lipasta, mutta se pystyy ampumaan semin lisäksi kolmen ammukset "bursteja". Burstit voivat olla läheltä päähän ammuttuina hyvin tehokkaita. 10mm pistoolin edeltäjänä toiminut Colt 6504 autoloader oli sen tulon aikana tehokas ase. Se ei omannut isoa lipasta, mutta pitkä kantomatka ja tarkkuus olivat sen valttikortteja. Colt 6504 autoloader saavutti nopeasti suosion ja sitä valmistettiin tavalliseksi käsiaseeksi armeijan käyttöön. Sen tosin syrjäytti tehokkaampi ja parempi 10mm pistooli, mutta autoloaderin uskotaan olevan vieläkin tarkalle ampuvalle todella hyvä ase. Toinen Saksasta toimitettu ase on Rheinmetall 9mm konepistooli. Rheinmetallin 9mm konepistooli on tehokas ja ison lippaan omaava yhdenkäden sarjatuliase, joka on lähitaistelussa erittäin kova vastus. Sitä ei tosin kannata käyttöö pitkillä matkoilla, koska sen luodit leviävät erittäin helposti. Rheinmetallin konepistoolista tuli suosittu lähinnä sen ison lippaan ja keveyden takia ja sitä käytetään erittäin paljon nykymaailman pienrikollisten kesken.
Zip gun

Heikko ja tehoton zip gun

Mauser M/96 9mm
* Hinta hyväkuntoisena: 150-180 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 7
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 0,5 kiloa.
Mauser M/96 9mm

Browning Hi-Power
* Hinta hyväkuntoisena: 220-250 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.
Yleinen Browning HP

M9 Beretta
* Hinta hyväkuntoisena: 300-350 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 15
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Rangerien käyttämä M9 Beretta

SIG Sauer P220
* Hinta hyväkuntoisena: 380-400 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja burst
* Lipaskoko: 9
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.
Bursteja käyttävä P220

Colt 6504 autoloader
* Hinta hyväkuntoisena: 420-480 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 9
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
10mm pistoolin edeltäjä, Colt 6504 autoloader

Rheinmetall 9mm konepistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 500-550 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 50
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Rheinmetall 9mm konepistooli

9mm ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 20
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 20-30 pullonkorkkia.
9mm ammukset

Haulikkojen suosio on noussut taivaisiin ydinsodan jälkeen. Haulikkoja on myös monta eri vaihtoehtoa. On kuitenkin olemassa yksi "ase", joka käyttää haulikon hauleja, mutta ei ole haulikko. Se on käteen kiinnitettävä lyömäpyssy. Lyömäpyssyyn ladataan ensin haulikon hauli ja kun sillä lyödään taistelussa, lyömäpyssy laukaisee kovan lyönnin jälkeen sen piipussa piilevän haulin. Lyömäpyssyllä on helppo kaataa lähitaistelussa vahvojakin vastuksia. Kaikista käytetyin haulikko on katkaistu haulikko nimeltään Winchester Widowmaker, mutta on parempiakin vaihtoehtoja, jos hinta ei haittaa. Katkaistua haulikkoa on kuitenkin helppo kuljettaa mukana sen pienemmän koon takia. Katkaistun lisäksi tarjolla on esimerkiksi klassinen kaksipiippunen. Monet sanovat kaksipiippusen Ghoulkillerin olevan tehokkain ghoulien tappoase, mutta se ei ole järin tarkka ja sen potku on massiivinen. Ghoulkillerin jälkeen on yksi ehkä erikoisimmista haulikoista, rumpuhaulikko. Sen nimi tulee sen rumpulippaasta ja nopeasta ampumisesta. Rumpuhaulikko tosin leviää aika paljon joten sen käyttäminen on parhainta ja tehokkainta ihan läheltä. Rumpuhaulikolla voi tosin ampua vain automaattisesti ja sitä on vaikea pitää hallinnassa. Rynnäkköhaulikko taas on lähinnä paranneltu versio rumpuhaulikosta, sillä siinäkin on rumpulipas. Rynnäkköhaulikko omaa automaattisen lisäksi semin ammuntamuotoinaan ja sen hallinta on huomattavasti rumpuhaulikkoa helpompaa. Lisäksi tarjolla on Autoshot. Autoshot on lähinnä lempinimi ja sen kokonimi on Winchester Automatic Combat Shotgun. Autoshot on nopea ampumaan ja sitä on helppo pitää hallinnassa. Se ei myöskään leviä niin paljon. H&K CAWS, automatisoitu rynnäkköhaulikko toimii tilanteessa kuin tilanteessa ja sen tehokkuus perustaa lähinnä tarkkuuteen. H&K CAWS on tarkin erämaasta löytyvä haulikko. Sillä pystyy ampumaan jopa yli sadan metrin päässä olevia kohteita. Kaikista voimakkain markkinoilta löytyvä haulikko on Pancor Jackhammer ja sen teho perustuu helppoon käyttöön, automaattiseen ammuntamuotoon ja ammunnan tehoon. Pancor Jackhammer oli protyyppinä pidetty ase, mutta ennen sotaa se oltiin otettu aktiiviseen käyttöön eri maiden armeijoissa. Pancor Jackhammer Kaikki haulikot käyttävät samoja haulikon hauleja.
Lyömäpyssy
* Hinta hyväkuntoisena: 180-200 pullonkorkkia
* Ammuntamuodot: Ladattava jokaisen lyönnin jälkeen
* Lipaskoko: 1
* Käyttö: Ykskätinen.
* Paino: 0,5 kiloa.
Hyvin omituinen lyömäpyssy

Winchester Widowmaker
* Hinta hyväkuntoisena: 700-800 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 2
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.
Winchester Widowmakeriksi kutsutta katkaistu haulikko

Ghoulkiller
* Hinta hyväkuntoisena: 900-1000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 2
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
Kaksipiippuinen Ghoulkiller

Rumpuhaulikko
* Hinta hyväkuntoisena: 1300-1500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Auto
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Läheltä tehokas rumpuhaulikko

Rynnäkköhaulikko
* Hinta hyväkuntoisena: 1800-2000
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Rumpuhaulikkoa paremmin toimiva rynnäkköhaulikko

Winchester Automatic Combat Shotgun
* Hinta hyväkuntoisena: 2500-2600 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.
Autoshotiksi kutsuttu Winchester Automatic Combat Shotgun

H&K CAWS
* Hinta hyväkuntoisena: 4800-5000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
H&K CAWS

Pancor Jackhammer
* Hinta hyväkuntoisena: 5900-6000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 6 kiloa.
Pancor Jackhammer... MINULLE!

Haulikon haulit
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 20
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 200-220 pullonkorkkia.
Kaikkien haulikoiden käyttämät haulit

Kiväärien ammukset ovat melko kalliita, mutta helppoja löytää. Kiväärien ammuksia käyttävät monet aseet ja monet niistä ovat todella tehokkaita, koska .223 Full Metal Jacket ammukset lävistävät hyvin panssareita. Colt Rangemaster metsästyskivääri on yleisin .223 Full Metal Jacket kiväärinammuksia käyttävä ase. Se ei ole niin painava, on melko kevyt, ei kuluta paljoa ammuksia ja se on myös halpa! JA siihen voi ostaa lisähinnalla kiikaritähtäimen! Tämä on todellinen jokamiehen ase. Kiväärin ammuksille on myös valmistettu niitä käyttävät kaksi pistooli, joista toinen on yksi tämän ajan tehokkaimista ja korkealaatuisimmista pistooleista. Sen mukana tulee usein myös punapistetähtäin. Sitä kutsutaan nimellä Derringer pistooli. Toinen .223 FMJ ammuksia käyttävä ase on Rheinmetallin valmistama .223 pistooli. Se on hieman Derringeriä heikompi ase, sillä se rikkoutuu herkemmin ja sen tarkkuus on huonompi. Siihen mahtuu kuitenkin enemmän ammuksia. .223 FMJ ammuksia käyttävät myös todella tehokkaat, tarkat ja kalliit UK-66 tarkkuuskiväärit. Ne toimitettiin muutamia vuosia ennen ydinsotaa suurina määrinä Yhdysvaltoihin suoraan Englannista. Osa sarjatuliaseista käyttää myös näitä ammuksia. Vanha brittiläinen L86A1 on kevyt ja hyvin toimiva, lähinnä suojatulta antamaan suunniteltu ase. Sen lipas on tosin pieni ja sitä kannattaa käyttää pitkiltä matkoilta sen mukana tulevan kiikaritähtäimen takia. Yksi erittäin tehokas raskas sarjatuliase on saanut lempinimen Bozar. Se on erittäin omituinen ase ja sen ulkonäkö muistuttaa todellakin tarkkuuskivääriä. Vaikka ulkonäkö voi hämätä monia aika pahasti, se on tarkoitettu käsiteltäväksi minigunin tavoin. Sen pieni lipas ei ehkä takaa kovin pitkää ampumista, mutta sen kovan sarjatulen ja paljon vahinkoa tekevien luotien ansiosta sillä voi tehdä murskaavaa tuhoa pienessä ajassa. Bozarilla pystyy murtamaan helposti jopa robottipanssareita. Bozarin uskotaan olevan nykyajan tehokkain ase. Bozarin rinnalla parhaan aseen tittelistä taistelee Rockwell CZ25 minigun. CZ25 on muita miniguneja vanhempi, mutta sen käyttämien ammusten ansiosta se on huipputehokas ase. CZ25 on hankalampi ohjata ja sen sisään mahtuu melko vähän ammuksia ammusten koon takia. Se kuitenkin repii käyttämiensä tehokkaiden ammusten takia kaikkien panssareiden läpi gaussiminigunin tapaan hetkessä. CZ25 minigunin etu on myös se, että sen ammuksia on helpompi löytää ja ne ovat halvempia. Tosin CZ25 ei itse ole kovin halpa ja helppo löytää.
Colt Rangemaster metsästyskivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 800-1000 pullonkorkkia (kiikaritähtäin +500 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Viritettävä jokaisen laukauksen jälkeen
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
Colt Rangemaster metsästyskivääri

Rangemaster kiikaritähtäimellä

Derringer pistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 3200-3500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 5
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.
Korkealaatuinen Derringer pistooli... BLADE RUNNER?!

Rheinmetall .223 pistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 1800-2000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 8
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Rheinmetallin .223 pistooli

UK-66 tarkkuuskivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 2200-2500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.
Tehokas UK-66 tarkkuuskivääri

L86A1

* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 30
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 6 kiloa.
L86A1

Bozar
* Hinta hyväkuntoisena: 6000-6500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 30
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 7 kiloa.
Murskaavaa tuhoa luova Bozar

Rockwell CZ25
* Hinta hyväkuntoisena: 120000-125000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Auto
* Lipaskoko: 54
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 14 kiloa.
CZ25

.223 FMJ ammuksia
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 50
* Paino: 1 kilo.
* Hinta hyväkuntoisena: 180-200 pullonkorkkia.
Lipas täynnä .223 FMJ kiväärinammuksia

.223 ammusten lisäksi löytyy isompia, .308 ammuksia. Tälläisiä ammuksia käyttävät neljä erilaista kivääriä. .308 ammukset lävistävät myös panssaria kohtuullisen hyvin ja ovat helposti löytyviä ammuksia. Yleisin .308 ammuksia käyttävä ase on pulttilukkokivääri. Pulttilukkokiväärit ovat tulleet yleisiksi sodanjälkeen, koska niitä on helppo valmistaa ja ne ovat melko tehokkaita kaukaa ammuttaessa. Toisenlainen ase, vanhaa M1 Garandia muistuttava puoliautomaattikivääri käyttää myös .308 ammuksia. Puoliautomaattiset kiväärit ovat pulttilukkokiväärien tapaan helppoja valmistaa, mutta ne painavat enemmän. Niillä voi kuitenkin ampua lataamatta jokaisen laukauksen jälkeen. Winchesterien perinnettä jatkava vipulukkokivääri on myös yleinen kivääri. Sillä on nopea ampua ja se on tehokas ase sekä kaukaa että läheltä. Tehokas, tarkka ja hyvin kaukaa tappava DKS-501 tarkkuuskivääri on paras .308 ammuksia käyttävä ase. DKS-501 on tarkka ja sen kantomatka on pitkä. DKS-501 tarkkuuskivääriin voi hankkia jalustan ja äänenvaimentimen.
Pulttilukkokivääri

Yleinen pulttilukkokivääri

Puoliautomaattikivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 1500-1600 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 7
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3,5 kiloa.
M1 Garandia muistuttava puoliautomaattikivääri

Vipulukkokivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 1800-1900 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 8
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3,5
Amerikkalaista tunnelmaa täynnä oleva vipulukkokivääri

DKS-501 tarkkuuskivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 3900-4100 pullonkorkkia (jalusta +200 pullonkorkia ja äänenvaimennin +200 pullonkorkkia).

Tappavan tarkka DKS-501

.308 ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 30
* Paino: 1 kilo.
* Hinta hyväkuntoisena: 200-220 pullonkorkkia
Paketti metsästystä varten tehtyjä .308 ammuksia

Pieniä sarjatuliaseiden käyttämiä 5mm ammuksia on usein hieman vaikeampi löytää, mutta ne ovat onneksi halpoja ja niitä saa paljon. Niistä on myös valmistettu panssarin läpäiseviä versioita, jotka ovat kalliimpia. Näitä ammuksia käyttävät aseet ovat jo valmiiksi tehokkaita ilman panssarinläpäisyä. Yleisin 5mm ammuksia käyttävä ase on valmistettu jo ennen sotaa AK-112 on vieläkin tehokas ase, vaikka se valmistettiinkin jo ennen ydintuhoa. Siinä on semi ja autovalinnat. AK-112 -aseesta on myös saatavilla modattuja versioita, joissa on armeijakokoon suurennettu lipas. Toinen 5mm ammuksia käyttävä rynnäkkökivääri on XL70E3. Se on kevyt, halpa ja nopeasti ampuva sarjatuliase. XL70E3 on yleinen näky, sillä sitä valmistettiin todella paljon armeijalle ennen ydinsotaa ja ydinsodan sytyttyä kaikki päätyivät erämaan asukkaiden käsiin. Sen miinuksia ovat lähinnä lyhyt kantomatka ja pieni lipas. CZ53 Minigun oli jo ennen sotaa vanhentunut minigun, jonka teho oli pieni verrattuna muihin isoihin aseisiin. Jos etsit kuitenkin vähän halvempaa minigunia, tässä se olisi. CZ57 Avenger paransi paljon vanhasta CZ53 mallista ja lukuisiin parannuksiin kuului parempi viilennys, tarkkuus, pyöritysnopeus sekä suurennettu lipas. CZ57 Avenger luokitellaan Bozarin ja toisen saksalaisvalmisteisen Vindicatorin kanssa yleisellä tasolla maapallon kolmeksi parhaimmaksi sarjatuliaseeksi.
AK-112 rynnäkkökivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 1600-1800 pullonkorkkia (isompi lipas +850 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 24, modattuna 100
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3,5 kiloa (modattuna 4 kiloa).
Tavallinen AK-112

Armeijalippaan omaava AK-112

XL70E3
* Hinta hyväkuntoisena: 1400-1500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 20
* Käyttö: Kaksikätinen
* Paino: 3 kiloa.
XL70E3

CZ53 Minigun
* Hinta hyväkuntoisena: 4800-5500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 120
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 12 kiloa.
CZ53 Minigun, vanhentunut minigun

CZ57 Avenger
* Hinta hyväkuntoisena: 7000-8000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 150
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 14 kiloa.
CZ57 Avenger

5mm ammukset

Tavallinen laatikko 5mm ammuksia

5mm PL ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 50
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 115-120 pullonkorkkia.
Laatikko, joka sisältää 5mm PL ammuksia

Sodan jälkeen revolverit ja Desert Eaglet ovat olleet vieläkin valmistuksessa ja niitä on paranneltu entistä enemmän. Magnumeista on kovassa käytössä yksi malli: .44 Magnum revolveri. Monet aseidenkäsittelijät saattavat muokata aseensa lataamaan nopeammin. Nopeammin lataava .44 Magnum revolveri on kuitenkin aika harvinainen näky erämaassa ja vain taitavimmat modaajat osaavat valmistaa sen. .44 Magnum revolveri on myös todella tehokas ja melko halpa ase. Toinen hieman harvinaisempi revolveri on M29 revolveri. M29 on nopea ja hyvin tehokas revolveri, mutta se ei ole kovinkaan tarkka ja luodit saattavat levitä helposti nopeasti ammuttaessa. Viimeisin ja selvästi paras .44 Magnum ammuksia käyttävistä revolvereista on Armstrong revolveri. Armstrong on tarkka, ampuu nopeasti ja sen sisälle mahtuu seitsemän ammusta. Armstrong on lähiten täydellisyyttä oleva revolveri. Desert Eaglea kutsutaan vieläkin samalla nimellä ja siitäkin on saatavilla modattuja versioita. Desert Eaglen lippaita modataan jatkuvasti, jotta niihin mahtuisi enemmän ammuksia. .44 Magnum ammukset ovat helposti löytyviä ja halpoja.
.44 Magnum revolveri
* Hinta hyväkuntoisena: 600-800 pullonkorkkia (nopeuslaturi +400 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.
.44 Magnum revolveri

.44 Magnum revolveri nopeuslaturilla

M29 revolveri

Tehokas ja nopeasti ampuva M29

Armstrong revolveri
* Hinta hyväkuntoisena: 1700-1800 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 7
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.
Tehokas ja tarkka Armstrong

Desert Eagle
* Hinta hyväkuntoisena: 800-1000 pullonkorkkia (isompi lipas +600 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 8, modattuna 20
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.
Tavallinen dessu

Modattu dessu

.44 Magnum ammukset

Lippaallinen .44 Magnum ammuksia

.45 kalipeerisia käyttää nykyisin viisi asetta. Vanhana käsiaseena tunnettu Colt .45 M1911 on halpa, mutta tehoton ase. Se ei ole enää entisessä hohdossaan monien vuosien jälkeen. Vanhat coltit löydettiin lopulta bunkkereista ja niitä alettiin toimittaa erilaisille järjestöille, vaikka ne ovatkin melko heikkoja ja vanhoja aseita. Vanhasta coltista on myös tehty uudempi ja parempi malli, Colt .45 M2078. Sitä on parannettu lähes kaikilla osa-alueilla, mutta sen lipaskokoa ei ole suurennettu. Uutta colttia huonompana pidetty käsiase, Casull revolveri on tehokas ja tappava ase lähietäisyydeltä. Casull ei ole kuitenkaan järin nopea ampumaan. Casullia parempi Judger revolveri on saanut nimensä sen laajan käytön takia lainvalvojien keskuudessa. Judgerin suosio johtuu siitä, että sillä voi ampua todella kauas ja tarkasti. Erityisissä tilanteissa Judger on myös hyvä sillä nopeasorminen ampuja voi telottaa läheltäkin helposti isommankin porukan. Laajasti gangstereiden ja muiden järjestäytyneiden rikollisten käytössä oleva rumpulippaallinen Thompson M1928 käyttää .45 kalipeerisia. Thompson on nopeasti ampuva, tehokas ja sen rumpulippaaseen mahtuu runsaasti ammuksia. Thompson ei myöskään ole yhtä kallis verrattuna muihin aseisiin. .45 kalipeerisia ammuksia käyttävä konepistooli M3A1 grease gun on yksikätinen ase, joka on melkoa nopea, tehokas ja sen lippaaseen mahtuu hyvin ammuksia. Pelkkänä Bullpuppina tunnettu Bullpup SA122 on monipuolinen ase, jota on helppo käyttää jokaisessa tilanteessa. Bullpup ei ole järin tehokas, mutta sen hyvä ampumanopeus ja helppo käyttö takaa hyvät suojan sisällä taisteltaessa. Bullupuppiin pystyy myös hankkimaan punapistetähtäimen ja sen avulla sujuu myös kaukana olevien kohteiden ampuminen. .45 kalipeeriset ovat halpoja, mutta melko painavia kantaa.
Colt .45 M1911
* Hinta hyväkuntoisena: 120-150 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 7
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.
Vanhentunut Colt .45

Colt .45 M2078
* Hinta hyväkuntoisena: 800-900 pullonkorkkia (isompi lipas +150 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 7
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1 kilo.
Colt M2078 tavallisessa muodossaan

Colt M2078 isommalla lippaalla

Casull revolveri
* Hinta hyväkuntoisena: 700-850 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Lähietäisyydeltä tappava Casull revolveri

Judger revolveri
* Hinta hyväkuntoisena: 1200-1300 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Kauaskin hyvin osuva Judger

Thompson M1928
* Hinta hyväkuntoisena: 1100-1200 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 50
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3,5 kiloa.
Tommy gun

M3A1 grease gun
* Hinta hyväkuntoisena: 1400-1550 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 30
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.
M3A1

Bullpup SA122
* Hinta hyväkuntoisena: 1700-1800 pullonkorkkia (punapistetähtäin +200 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 40
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Monipuolinen Bullpup SA122

.45 kalipeeriset ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 20
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 65-75 pullonkorkkia
Muutama .45 kalipeerinen

.50 kalipeeriset ammukset ovat yksiä arvostetuimmista ja harvinaisimmista ammuksista ydinsodan tuhoamassa maailmassa. Suurinosa jäljellä olevista .50 kalipeerisista ammuksista löytyy joko militarististen järjetöjen omistuksesta tai hylätyistä maanalaisista bunkkereista. .50 kalipeerisiin aseisiin kuuluu .50 kalipeerinen tarkkuuskivääri, .50 kalipeerinen revolveri ja .50 kalipeerinen raskas konekivääri. .50 kalipeerinen tarkkuuskivääri on nykyisistä saatavilla olevista tarkkuuskivääreistä parhain ja tehokkain. .50 kalipeerinen luoti tuhoaa kohteen kappaleiksi ja tarkkuuskiväärin tarkkuus on myös parhain mahdollinen. .50 kalipeerinen revolveri on pelätyin käsiase koko erämaassa. Sen pienen koon ansiosta sen voi piilottaa takin sisään ja ottaa sieltä nopeasti esiin. Sen potku on kuitenkin massiivinen ja siksi sillä ei pysty ampumaan nopeasti. .50 kalipeerinen raskas konekivääri on levittää myös tehokkaan sarjatulen ja ison luodin kanssa tuhoa erämaahan. .50 kalipeeriset raskaat konekiväärit ovat käytännössä vain paikoillaan olevia ja hyökkäysten torjuntaan käytettyjä isoja aseita. .50 kalipeeriseen raskaaseen konekivääriin voi kiinnittää jalustan ja muita hyödyllysiä osia. Vain supermutantit pystyvät käyttämään .50 kalipeerisia raskaita konekiväärejä tehokkaasti samalla kävellessään. .50 kalipeeristen aseiden miinus on niiden vaikeasti löydettävät ja kalliit luodit.
.50 kalipeerinen tarkkuuskivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 6500-6800 pullonkorkkia.

* Paino: 10 kiloa.
Tehokas ja arvostettu .50 kalipeerinen tarkkuuskivääri

.50 kalipeerinen revolveri
* Hinta hyväkuntoisena: 5000-5400 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 5
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.
.50 kalipeerinen revolveri

.50 kalipeerinen raskas konekivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 9200-10000 pullonkorkkia (jalusta ja muut osat +1500 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Auto
* Lipaskoko: 200
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 38 kiloa (jalusta ja muut osat +20 kiloa).
.50 kalipeerinen raskas konekivääri ilman jalustaa ja muita osia

.50 kalipeeriset ammukset

5.56mm ammukset olivat erittäin yleisiä rynnäkkökivääreissä ennen sodan alkua ja näitä ammuksia käyttää nykyisin viisi erilaista asetta ja useimmat niistä ovat uudistettuja versioita vanhemmista aseista. Pitkään jatkuneiden M16 aseiden uusin versio nykyisessä maailmassa on M16A8. A8 -malli muistuttaa nykyisin suurimmaksi osaksi ensimmäistä versiotaan, mutta sen sisällä olevia osia on valmistettu vahvasta titaniumista ja myös sen ulkokuori on lähes kokonaan titaniumia. M16A8 on erittäin kestävä ase kovankin käytön jälkeen. Nykyaikaan palannut vanha klassikko, Ruger AC556F on hyvä ase erämaalla kuljettaessa. Se toimii FN FALlin tapaan, mutta siinä ei ole tukkia. Sen mukana voi myös tulla joskus punapistetähtäin tai sen voi ostaa siihen erikseen. Rugerilla pystyy huolehtimaan hyvin lähellä tapahtuvista taisteluista, mutta kaukana olevat kohteet tuottavat sille ongelmia. Rugerilla on myös melko pieni lipas verrattuna muihin rynnäkkökivääreihin. Monipuolisena 5.56mm aseena pidetty Steyr on tuotiin Itävallasta uusintamallina Yhdysvaltoihin ennen ydinsotaa. Steyriä on uudistettu lähinnä teknisesti, mutta ei visuaalisesti. Steyriä on paranneltu titaniumin avulla samalla tavalla kuin M16A8 rynnäkkökivääriäkin. Sen sisäiset osat ovat erittäin kestäviä ja siinä valmiiksi kiinni olevalla kiikaritähtäimellä on helppo ampua kaukanakin olevia kohteita. Parhaimpana pidetty ja erittäin tehokas ja korkealaatuinen M4A6 karbiini oli yleisimpiä armeijan käyttämiä aseita ennen ydinsotaa. Karbiiniin pystyy myös kiikaritähtäimen. M4A6 karbiinista löytyy myös pelkästään armeijan käyttämä versio, jossa on hieman suurempi lipas, nopeampi tulinopeus ja vihreä camo. Kiinasta ajautunut Type 93 rynnäkkökivääri oli Kiinan joukkojen käyttämä yleinen ase. Kun sitä alettiin löytää Yhdysvaltojen puolelta, oli selvää että Kiinalla oli jonkinlaisia suunnitelmia ydinsodan aikana tai sitä ennen. Type 93 on kuitenkin saavuttanut paljon suosiota nykyisessä maailmassa ja se on yksi yleisimmin käytetyistä rynnäkkökivääreistä. Se on käytännössä nykyajan AK-47.
M16A8
* Hinta hyväkuntoisena: 1300-1550 pullonkorkkia
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 24
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
Perinteikäs M16A8

Ruger AC556F

Tukiton Ruger AC556F

Steyr
* Hinta hyväkuntoisena: 2200-2300 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 40
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa.
Erinomainen Steyr

M4A6 karbiini
* Hinta hyväkuntoisena: 3100-3300 pullonkorkkia (kiikaritähtäin +300 pullonkorkkia ja armeijaversio +1000 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 20 (armeijaversiossa 24)
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Tavallinen M4A6 karbiini

Armeijan M4A6 karbiini

Type 93

Entisen Kiinan armeijan käyttämä Type 93

5.56mm ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 30
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 120-130 pullonkorkkia.
5.56mm ammuspaketti

7.62mm ammuksia käyttäviä aseita on vain muutama. Suosittu ja tehokas FN FAL eli tekniseltä nimeltään Fabrique Nationale de Herstal Fusil Automatique Léger. FN FAL oli suosittu ase ja se oli parhaimmillaan vaikeakulkuisessa maastossa. Muut aseet kompuroivat vaikeakulkuisella alueella, mutta FN FAL onnistui kulkemaan siellä loistavasti ja se kestää hyvin esimerkiksi likaa ja hiekkaa vaikka sitä menisi piippuunkin. FN FAL oli helppo modata ja siihen on saatavilla kaksi eri muunnosta. Toinen, yleisimmin käytetty yökiikari antaa näkyvyyden pimeässä ympäristössä. Harvinaisempi ja harvemmin käytetty, oneshotiksi kutsuttu modaus antaa FN FALlille mahdollisuuden ampua koko lippaansa tyhjäksi yhdellä laukauksella. Yksi tehokkaimmista kivääreistä on M14 EBR eli M14 Enchanced Battle Rifle. Se oli uudestaan tuotettu kappale vanhasta aseesta, mutta sen mukana ei tule kiikaritähtäintä tai jalustaa ja näiden puuttumisen takia siihen on lisätty lasertähtäin. M14 EBR on hyvin tehokas ase, mutta se painaa aika paljon. Sen massiivinen teho pystyy murtamaan helposti jopa sotilaspanssareita. M14 EBR on harvinainen ase ja niitä on useimpia kappaleita New Cityn rangerien omistuksessa. Kolmas FireArms Production Co.:n valmistama ase oli Military Support Gun Model 60, toiselta nimeltään M60. M60 oli hyvin toimiva, armeijakäyttöön suunniteltu sarjatuliase, joka tarjoaa hyvää suojatulta. M60 on erittäin vanha, mutta hyvin kuntonsa pitänyt ase. Sen miinukset ovat sen harvinaiset 7.62mm ammukset ja muihin sarjatuliaseisiin verrattava pieni teho. M60 on myös kiitettävän kallis.
FN FAL
* Hinta hyväkuntoisena: 1400-1500 pullonkorkkia (yökiikari +400 pullonkorkkia, koko lippaan ampuminen kerralla +600 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi ja auto (modattanu semi, auto ja koko lippaan ampuminen kerralla)
* Lipaskoko: 20
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4,5 kiloa
FN FAL

FN FAL yökiikarilla

M14 EBR
* Hinta hyväkuntoisena: 2200-2400 pullonkorkkia, punapistetähtäin +300 pullonkorkkia
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 20
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.
Tappava M14 EBR

M60
* Hinta hyväkuntoisena: 3500-4000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 50
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 10 kiloa.
M60

7.62 ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 20
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 130-150 pullonkorkkia.
7.62mm ammuksia

Ainoa 14mm ammuksia käyttävä ase on pistooli. Sen valmistaja on SIG Sauer, ase on harvinainen eikä toimivia 14mm pistooleja ole enää niin useasti esillä. Vaikka 14mm pistooli onkin .223 pistooleja huonompi, on se silti loistava käsiase ei-niin-rikkaille ampujille. 14mm pistooli läpäisee myös kohtuun hyvin panssaria ja se on valmistettu erittäin hyvin. Se on myös tarkoitettu pitkille kantomatkeille tai tarkkuusammuntaan.
SIG Sauer 14mm pistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 1000-1200 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 6
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2 kiloa.
SIG Sauer 14mm pistooli

14mm ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 30
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 140-150 pullonkorkkia.
14mm ammuksia

4.7mm on yksi erämaan harvinaisimmista ja parhaimmista ammuksista. Vain suurimmilla asejärjestöillä on näitä ammuksia. Armeijan käytössä ollut H&K G11 oli valmistumisensa aikaan täydellinen ase erikoisjoukoille. Sen pieni paino, nopea ammunta, tarkkuus ja kantomatka olivat huipullaan. Päivitetympi versio H&K G11U paransi ominaisuuksiaan entisestään. Siihen on myös saatavilla jalusta, joka tekee siitä myös tulitukiaseen. Kolmas 4.7mm ammuksia käyttävä ase on Feuer AG nimisen saksalaisen asevalmistajan luoma Vindicator. Vindicator on minigun joka on noussut yhdeksi kalleimmista sarjatuliaseista sen tulon jälkeen Yhdysvaltoihin. Harvat supermutantit ja järjestöt kantavat tätä asetta ja vain muutama aseenvälittäjä myy sitä.
H&K G11
* Hinta hyväkuntoisena: 6500-7000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 50
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3,5 kiloa.
H&K G11 tavallisessa muodossaan

H&K G11E
* Hinta hyväkuntoisena: 7900-8000 pullonkorkkia (jalusta +200 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Semi ja auto
* Lipaskoko: 50
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 4 kiloa (jalustan kanssa 4,5 kiloa).
H&K G11E ilman jalustaa

Feuer AG Vindicator
* Hinta hyväkuntoisena: 12000-13000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Automaattinen
* Lipaskoko: 200
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 14 kiloa.
Feuer AGn valmistama Vindicator

4.7mm ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 50
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 550-600 pullonkorkkia.
4.7mm ammuspakkaus

Kehittynyt 2mm EC on täydellinen paketti. Siinä on ammukset ja virtalähde samassa. 2mm EC on suunniteltu kolmea asetta, M72 gaussikivääriä, PPK12 gaussipistoolia ja MEC gaussiminigunia varten. Aseet ovat käytännössä puoliksi sähköllä toimivia ja puoliksi tuliaseita. Ammuspaketti antaa niille virran ja ammukset. M72 gaussikivääri on maapallon tehokkain kivääri. Se luo ympärilleen elektromagneettisen kentän ja tämän avulla se pystyy laukaisemaan luoteja erittäin korkealla nopeudella. PPK12 gaussipistooli on käytännössä sama kuin kivääri, mutta pienemmässä koossa. Sen elektromagneettinen kenttä ei ole läheskään yhtä tehokas eikä sen kantomatkakaan ole pitkä, mutta se on tarkoitettukin lähellä tapahtuviin tulitaisteluihin. Gaussipistooli on kuitenkin poikkeuksellisen harvinainen, vain alle sata löytyy koko erämaasta. Ehkä tehokkain tuliase koko nykymaailmassa on gaussiminigun. Sen elektromagneettinen kenttä ylittää gaussikiväärin kentän huomattavasti ja se pystyy ampumaan yli 90000 luotia minuutissa. Gaussiminigun pystyy ampumaan jokaisen saatavilla olevan panssarin läpi muutamassa sekunnissa ja se leikkaa virtapanssareitakin kuin voita. MEC gaussiminigun on kuitenkin erittäin harvinainen ja niitä ei ole löydetty kuin muutamia. Gaussiminiguneja saattaa olla vieläkin piilossa monien armeijatukikohtien kätköissä, mutta sen harvinaisuuden ja tehokkuuden takia gaussiminigunin hinta on pompannut taivaisiin ja niitä on usein vain suurilla järjestöillä. 2mm ammusten miinus on niiden kalleus ja harvinaisuus. Sama pätee aseisiin: niitä löytyy vain kokeneimmilta aseenkäsittelijöiltä.
M72 gaussikivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 20000-22000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 20
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 5 kiloa.
M72 gaussikivääri

PPK12 gaussipistooli
* Hinta hyväkuntoisena: 18000-19000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 12
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 2,5 kiloa.
PPK12 gaussipistooli

MEC gaussiminigun
* Hinta hyväkuntoisena: 140000-150000 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Auto
* Lipaskoko: 200
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 15 kiloa.
MEC gaussiminigun

2mm EC

2mm ''akkuammuksia''

Muut aseet
Jos murhaaja haluaa käyttää jotain asetta, tässä se on. Myrkkypiikkejä ampuva pyssy, Bringham needler toimii tehokkaasti murhahommissa. Needlerin myrkkyä sisältävät ammukset pureutuvat kohteen ihoon ja päästävät sisällä olevan myrkän virtaamaan kohteen sisään. Tarjolla on myös hyvin panssareiden läpi pureutuvia ammuksia sekä lamaannuttavia ammuksia. Needlerin ammuksien miinus tulee siitä yleisimmästä: vaikeasti löydettäviä. Needler on myös tehokas ase ja nuolista on mahdollista poistaa myrkky. Needleristä saattaa olla myös haittaa murhahommissa, sillä usein uhriinsa kiinni jäävät nuolet on vaikea käydä hakemassa takaisin. Needler kuuluu yhdenkäden aseiden parhaimmistoon ja se onkin melko kallis. Needleriä käyttävät lamaannusnuolien kanssa monet pienkylien sheriffit.
Bringham needler
* Hinta hyväkuntoisena: 2020-2200 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 10
* Käyttö: Yksikätinen.
* Paino: 1,5 kiloa.
Tappava Bringham needler

Needlerin ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 30
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 240-250 pullonkorkkia
Needlerin tavalliset ammukset
Needlerin PL ammukset
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 10
* Paino: 0,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 285-300 pullonkorkkia.
Needlerin panssarin läpäisevät ammukset

Needlerin tapaan erittäin tehokkaana murha-aseena tunnettu varsijousi on suosittu ase metsästyksessä ja erilaisten mutanttien tappamisessa. Sen erittäin suuri voima ja nuolen lentonopeus menevät mistä tahansa elävästä olennosta läpi ja sen takia sillä pystyy helposti lävistämään monta kohdetta kerralla. Varsijouselle lisää monipuolisuutta tuo myös siihen saatava korkealaatuinen kiikaritähtäin. Varsijousen hyviä puolia ovat sen todella pitkä kantomatka, erinomainen tarkkuus ja tehokkuus ja täysi hiljaisuus. Varsijousen huonoja puolia taas ovat hidas lataaminen, taitoa vaativa ampuminen ja nuolen lähtöön vaikuttavat ympäristöseikat. Varsijouset ovat onneksi esimerkiksi Needleriin verrattuina hyvin halpoja ja erinomaisia aseita tarkalle ampujalle.
Varsijousi
* Hinta hyväkuntoisena: 1200-1300 pullonkorkkia (kiikaritähtäin +300 pullonkorkkia).
* Ammuntamuodot: Ladattava jokaisen ammuksen jälkeen
* Lipaskoko: 1
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Hyvin lävistävä varsijousi

Varsijousen nuolet
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 10
* Paino: 1,5 kiloa.
* Hinta hyväkuntoisena: 150-200 pullonkorkkia.
Varsijousen käyttämät nuolet

Varsijousen kanssa samaan kastiin kuuluva harppuunatykki toimii tehokkastii erilaisia eläimiä vastaan. Harppuunatykin sisään asetettavat harppunaat voidaan valjastaa köydellä, jolloin kohteen voi lävistää ensin harppunaalla ja vetää sitten harppuunassa kiinni olevalla köydellä lähelle. Harppuunatykin kantomatka ei tosin ole pitkä. Harppuunatykki pystyy lävistämään syviäkin pintoja, mutta sen harppuunat takertuvat usein luihin kiinni. Harppuunatykillä pystyy ampumaan myös keihäitä ja se tulee ostajalleen paljon halvemmaksi kuin kallis ja korkeatasoinen varsijousi.
Harppuunatykki
* Hinta hyväkuntoisena: 250-320 pullonkorkkia.

Vanha ja luotettava harppuunatykki

Harppuuna
* Ammusten määrä yhdessä paketissa: 1

Tavallinen harppuuna

Kaikenlaista roskaa ammuksinaan käyttäviä aseita on myös luotu nykymaailmaan. Monet asukkaat valmistavat itse rock-it launchereita ja raitiokivääreitä. Rock-it launcherit ovat siitä mahtavia aseita, että ne voivat käyttää ammuksinaan kaikkea niiden sisään mahtuuvaa roinaa ja ne voivat ampua sitä roinaa uskomattomilla nopeuksilla. Rock-it launcherit ovat paljon raitiokivääreitä vaikeampia valmista ja usein niiden osien kerääminen kestää pitkään. Rock-it launcherit voivat käyttää ammuksinaan esimerkiksi nauloja, purkkeja, tölkkejä, pulloja, metallipalasia, puuhalkoja ja kaikkea mahdollista. Tosin suurimmat tavarat eivät mahdu niiden sisään. Rock-it launcherit ovat myös yllättävän keveitä. Rock-it launcherilla on myös kaksi erilaista paikkaa eritapaisille ammuksille. Sen sivulla on paikka pienemmälle roinalle kuten pienille metallipalasille, nauloille ja suunnilleen niiden kokoisille tavaroille. Kun ne on sijoittanut lokeroon, rock-it launcher voi laukaista ne suoraan eteenpäin yli sadan kilometrin tuntivauhdilla. Isompi roina menee taas rock-it launcherin yläosaan. Näihin ammuksiin kuuluun tölkit ja niitä isommat tavarat. Kun tavarat sijoitetaan tähän lokerikkoon, rock-it launcher ampuu ne kaaressa ylöspäin, jolloin raskaatkin tavarat voivat lentää pitkiä matkoja noin sadan kilometrin tuntivauhdilla. Toinen roinaa ammuksinaan käyttävä ase on raitiokivääri. Se on rakennettu erilaisista ja junien osista ja on sen takia saanut nimensä. Sillä pystyy ampumaan monenlaisia naulan muotoisia esineitä ja se päästää sisältään junan tapaan höyrytuhahduksen ammuttaessa. Raitiokivääriä on paljon helpompi kuljettaa ja sen voi ladata valmiiksi nauloilla ennen taistelua tai kesken taistelun kunhan mukana on paljon nauloja tai sen tapaisia esineitä. Raitiokivääri ampuu nauloja noin kahdeksankymmenen kilometrin tuntivauhdilla.
Rock-it launcher
* Hinta hyväkuntoisena: 800-900 pullonkorkkia.

Erikoinen rock-it launcher

Raitiokivääri
* Hinta hyväkuntoisena: 400-500 pullonkorkkia.
* Ammuntamuodot: Semi
* Lipaskoko: 8
* Käyttö: Kaksikätinen.
* Paino: 3 kiloa.
Tuut tuut, lasti tulossa