Sivu 1/1

Menneisyys ja nykyaika

ViestiLähetetty: 04.01.2018 12:08
Kirjoittaja Administrator
Menneisyys

Ennen ydinsotaa elettiin koko maapallolla levottomia aikoja. Fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, olivat loppumassa koko maapallolta. Eri valtiot alkoivat paljon entistä kriittisemmiksi. Toistensa auttamisen ja varojen jakamisen sijaan jokainen suuri valtio alkoi taistelemaan maapallon viimeisistä öljyvaroista. Yhdysvalloilla oli hallussaan yksi maapallon eniten öljyä tuottavista alueista, Alaska. Yhdysvallat päättivät vuonna 2051 vallata Meksikon. Meksikossa kauan jatkuneet levottomuudet huolestuttivat Yhdysvaltoja joten taatun öljynsaannin vuoksi Yhdysvallat otti Meksikon omaan käskytykseensä. Kiina oli ollut jo jonkin aikaa suuressa energianpuutteessaa öljyn vähäisen määrän takia. Yhdysvallat ei suostunut toimittamaan öljyä Kiinaan, joten yhteydet katkenivat lopullisesti. Sen seurauksena vuonna 2092 syntyi sota ja Kiina oli aikeissa vallata Alaskan, jotta se voisi parantaa omia öljyvarojaan. Yhdysvallat joutui luomaan itselleen reitin Kanadan läpi, jota Kanada vastusti diplomaattisesti. Yhdysvaltalaiset joukot pääsivät kuitenkin läpi suhteellisen rauhanomaisesti. Yhdysvallat alkoi samalla kuluttaa Kanadan luonnonvaroja erittäin nopeasti ja Kanadan viimeisetkin metsät hakattiin puhki. Kanadassa nousi kova vastarinta Yhdysvaltoja vastaan, mutta Yhdysvaltain kehittyneemmän varustuksen ansiosta kanadalaiset partisaanit saatiin kukistetuksi. Suurinosa vastarintaliikkeen jäsenistä teloitettiin armottomasti.

Robottipanssarein varustautuneita yhdysvaltaisia teloittamassa kanadalaispartisaania
Kuva

Yhdysvaltain ja Kiinan sodan aikana Yhdysvallat loi paljon propagandaa maansa ympärille ja nuoria miehiä rohkaistiin liittymään armeijaan. Yhdysvaltain joukot koostuivat sotilaspanssarein ja robottipanssarein varustautuneista yksiköistä. Robottipanssarit osoittautuivat erittäin tehokkaiksi kiinalaisten heikosti panssaroituja joukkoja vastaan. Kiinan käytössä oli kuitenkin erittäin tehokkaita tankkeja ja siksi tarvittiin parannusta T-45d robottipanssariin. Joukot olivat liian hitaita huonosti liikkuvassa ja raskaassa panssarissa. Tätä varten kentälle tuotiin T-51b robottipanssareita joiden avulla joukkojen liikkumiskyky parani huomattavasti. Tämän jälkeen taistelun tilanne alkoi muuttua huomattavasti. Kiina joutui resurssipulaan ja heidän joukkonsa hupenivat. Kiina päätti yrittää epätoivoisia sabotaasiyrityksiä lähettäen erikoisjoukkoja Yhdysvaltojen sisämaahan. Lopulta Kiina joutui perääntymään ja Yhdysvallat ottaa Alaskan täysin haltuunsa vuonna 2101. Sodan lopputuloksena kumpikin maa kärsi erittäin mittavia tappioita. Yhdysvalloissa on resurssipulaa ja erityisesti Aasiassa resurssien vähyys tuotti suurta epätoivoa ja vihaa.

Lukuisia eri propagandajulisteita sodan ajoilta ja sitä ennen
KuvaKuvaKuva

Vuonna 2102 tapahtui kamala, mutta odotettu ydinsota. Yhdysvalloissa tapahtui massiivinen asukkaiden asetus maanalaisiin bunkkereihin. Armeija vei joukkonsa ja tiedemiehensä sotilastukikohtiin, joissa he jatkoivat tuhottujen Yhdysvaltojen vahvistamista. Sotilastukikohdissa valmistettiin uusia aseita, lääkkeitä, robotteja ja mutantteja. Armeija kuitenkin hajosi ja eriytyneet ryhmät veivät ulkomaailmaan kaiken varustuksen mitä vain pystyi. Enklaavi luotiin entisen armeijan ja Yhdysvaltain johdon toimesta. Mutta miten kävi tavallisille kansalaisille? Heidät vietiin maanalaisiin bunkkereihin suojaan ydinohjusten tuhoamalta Pohjois-Amerikalta. Armeijalla oli kuitenkin näppinsä pelissä mukana, sillä bunkkerit olivat eräänlainen testi. Osaan bunkkereista saatettiin laittaa vain naisia ja jotkin bunkkerit saattoivat olla täynnä psykopaatteja. Esimerkiksi ghoulit on luotu juuri tälläisen kokeen takia: monien bunkkerien turvaovet oli rikottu ja radioaktiivisuus pääsi mutaatioimaan ihmisiä sisällä.

Mainos Vaulteille
Kuva

Vuosien vieriessä monien bunkkereiden ruoka- ja nestevarastot alkoivat huveta. Osa sisällä olleista sai päälleen suojaavia panssareita ja heidät lähetettiin matkaan kohti tuntematonta, tuhottuja Yhdysvaltoja. Vuonna 2138 ensimmäiset ihmiset nousivat bunkkereista maanpinnalle. Ghoulit, supermutantit, deathclawit ja muut mutantit olivat olleet maanpäällä jo hetken aikaa ennen ihmisiä. Vuonna 2140 suurinosa bunkkereista aukesi automaattisesti itsestään, päästäen ihmiset määräaikana vapaaksi. Kuitenkin osa bunkkereista jäi lukkoon ja kukaan ei tiedä mitä niissä bunkkereissa voi vielä olla. Paljon järjestöjä ehdittiin perustaa ja maailma maanpäällä alkoi tasaantua: kaupunkeja muodostui hiljalleen ihmisten muodostamissa yhteisöissä. Rikollisuus ja mekaanikon hommat olivat yleisimpiä työllistämisen keinoja. Armeijan kehittämät supermutantit perustivat omia järjestöjään kehittyneemmän älynsä ja varustuksensa ansiosta. Rikollisjärjestöt kuten khaanit, käärmekset ja the Waste Hounds saavuttavat suurta suosiota. Rangerit aloittavat samaan aikaan taistella rikollisuutta vastaan.

Nykyaika

2214

Vuonna 2214 New Cityn rangerit olivat laajentaneet toimintaansa pidemmälle: heidän varusteitaan oltiin paranneltu ja yksiköihin kuului myös robotteja. Rangerit olivat myös kehittäneet joukkoihinsa "Vaeltajia" jotka kiersivät erämaita etsivien tavoin. Heidän mukaansa nimettiin myös panssari. Rangerit olivat taltuttaneet monia yhteisöjä ja pitkän taisteluun jälkeen onnistuneet ajamaan Robotic Unityn avulla the Waste Houndsien johtajan, Greg Griffinin piiloon maan alle. Ihmisillä oli viimein turvallista olla. Enklaavi kasvoi suureksi militaristijärjestöksi piilossa New Cityn rangereilta ja Robotic Unitylta, samoin teki myös Teräksen Veljeskunta. Mutantit olivat saavuttaneet enemmän hyväksyntää ihmisten keskuudessa, ghouleja ja supermutantteja näki paljon New Cityn rangerien rivistöissä. Kuitenkin jotkin armeijan testeissä olleet supermutantit olivat valloittaneet vanhoja sotilastukikohtia Nevadan ja Kalifornian osavaltioista, hakien sieltä lisää varusteita ja tehden lisää testejä. Joitakin rotuja oli kuollut sukupuuttoon ja jotkin ovat harventuneet.

2228: Raiderisodat

Vuonna 2228 kaikki raiderien, rangerien ja muiden järjestöjen keräämät joukot, aseet ja erilaiset tarvikkeet huipentuivat lopulliseen päämäärään: sotaan. Lähes jokainen järjestö oli valmis sotaan, erityisesti pääosissa olivat New Cityn rangerit ja Orjuuttajien kilta joiden vuosia jatkunut kamppailu oli viimein saamassa jonkinlaisen ratkaisun. Mukana oli myös useita pienempiä järjestöjä liittoutuneena molempien puolelle. New Cityn rangerit tekivät liiton militaristijärjestö Grover's Legionin kanssa ja Orjuuttajien kilta puolestaan yhdisti pienemmät raideriheimot. Orjuuttajien kilta kuitenkin hävitti myös osan raideriheimoista, koska heidän tapansa ja ajatuksensa olivat liian erilaiset. Lopulta oli selvillä molempien osapuolten vahvimmat järjestöt: New Cityn rangerit ja Grover's Army vastaan Orjuuttajien kilta ja Khaanit.

Sodan alkaessa molemmat osapuolet olivat lähes yhtä vahvoilla: rangerien teknologia kumosi orjuuttajien miesylivoiman ja toisinpäin. Näin taistelu jatkui vuosia ja lopulta sodassa ei edetty suuntaan eikä toiseen. Sodan ainoana saavutuksena oli pienempien järjestöjen tuhoja ja vain vahvimmat selvisivät hengissä koko kamppailusta. Ehkä suurimmat tappiot olivat taistelun mukana kadonnut the Waste Hounds, jonka nerokkuus oli vailla vertaa sekä rangereita avustanut, lähinnä palkkasotilaista koostunut Grover's Army. Orjuuttajien kilta otti rappeutuneiden raideriheimojen ja rikollisorganisaatioiden rippeet hoivaansa ja ajanmittaan järjestöt sulautuivat täysverisiksi orjuuttajiksi. Ainoa raideriheimo joka pysyi ennallaan, oli Khaanit. Khaanit tekee kuitenkin tiivistä yhteistyötä orjuuttajien kanssa.

2240: Tässä ja nyt

Nykyään kun raiderisodista on kulunut 12 vuotta, mitään suurempia sotia ei ole sen jälkeen käyty. New City on kasvanut entisestään ja Junktownin läheisyydessä oleva Paradise Falls on tuonut puhdasta
juomavettä koko erämaahan. Elämä hymyilee ja ihmiset saaneet elää rauhallisemmin turvassa raidereilta. Orjuuttajat ovat pysyneet hiljaa ja kasvattaneet miehistöään, odottaen uutta sotaa. Mutantit ovat muuttaneet kauemmas ihmisistä, perustaen oman kaupungin, Necropoliksen, Bakersfieldin raunioiden alle. Kuitenkin kaikkea tätä rauhallisuutta varjostaa uusi uhka; Enklaavi. Uuden uhan mukana tulee myös uusi pelastaja, Teräksen Veljeskunta.