Hahmoluokat [Beta]
The Wastelandissa on mahdollista valita hahmoa luotaessa hahmolleen erityinen hahmoluokka. Hahmoluokkaa valitessa on tärkeää ottaa huomioon millaisella hahmolla pelaaja haluaa pelata, sillä eri hahmoluokilla on tarjolla erilaisia bonuksia hahmoille. Lähitaistelija taistelee paremmin lähitaisteluaseilla, mekaanikko osaa korjata robotteja ja niin edelleen. Lisäksi kun pelaaja valitsee tietyn hahmoluokan, hän saa alussa itselleen tietyt aloitustavarat ja tiettyjä roolipelillisiä bonuksia. Hahmoluokkien on tarkoitus tehdä roolipelistä mielenkiintosempaa, mutta pelaajan on otettava huomioon, että hahmoluokat saattavat rajoittaa hahmoaan jotenkin. Näin ollen pelaajan täytyy ottaa roolipelitilanteissa huomioon, että hänen pelatessa esimerkiksi lähitaistelijalla hän ei voi olettaa osuvansa tarkkuuskiväärillä jotain toista pitkältä matkalta suoraan päähän.
Lähitaistelija

Lähitaistelija on nimensä mukaan läheltä taisteleva ja lähitaisteluaseita käyttävä hahmoluokka. Hänen tärkeimpiä taitojaan ovat voima, nopeus ja lähitaisteluaseiden taitava käyttö. Lähitaistelija ei hengästy helposti ja hän onnistuu lyömään muita nopeammin raiskaillakin lähitaisteluaseilla, kuten superlekalla. Lähitaistelijaa on vaikea paeta, sillä lähitaistelijoilla on erittäin hyvä kunto. Lähitaistelijan on myös helppo liikkua raskaassa panssarissa raskaan aseen kanssa hänen tavallista paremman voimakkuuden takia.
Lähitaistelijan aloitusvarusteet:
- Nahkapanssari mkII
- 2x piikkinyrkkirautoja
- Paketti Buffouttia

Aseenkäsittelijä

Aseenkäsittelijä on erikoistunut käyttämään erämaan yleisimpiä ja vähän harvinaisimpiakin ampumiseen tarkoitettuja tuli- ja sähköaseita. Jopa raskaiden ja ihmiselle outojen aseiden käsittely sujuu ilman mitään vaivaa aseenkäsittelijältä. Aseenkäsittelijä osaa ladata aseet nopeasti ja tähtää niillä tarkasti keskipitkältä matkalta. Aseenkäsittelijä osaa myös pitää aseen hyvin vakaana eikä raskaiden aseiden potkiminen vaikuta häneen niin paljon kuin muihin. Aseenkäsittelijällä on lisäksi nopeat refleksit ja hän osaa reagoida tilanteisiin muita nopeammin vetämällä aseensa esiin.
Aseenkäsittelijän aloitusvarusteet:
- Olkatopattu nahkapanssari
- Colt 6520 10 pistooli
- 10mm ammuspaketti
- 10mm PL ammuspaketti

Räjähde-ekspertti

Räjähde-ekspertti on erikoistunut pääosin räjähteisiin. Räjähde-ekspertti on siis mestari dynamiittien, muoviräjähteiden ja erilaisten kranaattien ja miinojen kanssa. Räjähde-ekspertti hallitsee myös raketin-, kranaatin- ja liekinheittimien käytön. Räjähde-ekspertti ei tosin hallitse näitä aseita yhtä hyvin kuin heitettäviä ja asetettavia räjähteitä. Siksipä räjähde-ekspertti on erinomainen laatimaan ansoja asettemalla miinoja ja antamaan muille tukea heittämällä suojasta kranaatteja. Räjähde-ekspertit tunnetaan yleensä heidän vahvoista heittokäsistään sekä nopeasta pomminvirittämis ja -purkamis ajoistaan. Lisäksi räjähde-ekspertit ovat hyviä paikantamaan muiden asettamia miinoja ja he osaavat arvioida tarkasti räjähteiden etäisyyden.
Räjähde-ekspertin aloitusvarusteet:
- Luotiliivi
- 2x käsikranaatteja
- Molotovi
- Dynamiitti

Mekaanikko

Mekaanikko on ehkä kaikista hahmoluokista erikoisin, sillä hän ei ole erikoistunut niinkään paljoa taisteluun. Mekaanikko osaa kuitenkin käyttää sähköaseita hyvin, mutta ei yhtä hyvin kuin lähitaistelija ja aseidenkäsittelijä. Mekaanikko on siis näiden kahden rajamuoto taistelussa, mutta mekaanikko on rajoitettu käyttämään sähköön perustuvia aseita. Mekaanikko on kuitenkin erinomainen taistelun ulkopuolella, sillä hän osaa korjata erilaisia kulkuneuvoja erinomaisesti ja pitää huolen että aseet ja työkalut pysyvät hyvässä kunnossa. Mekaanikko osaa myös modata aseita. Tähän tarvitaan sorminäppäryyttä ja sitä löytyy nimenomaan mekaanikolta. Mekaanikko osaa myös korjata robotteja ja erilaisia androideja ja kyborgeja. Mekaanikko ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan olentojen biologisiin osiin.
Mekaanikon aloitusvarusteet:
- Sähkösauva
- Energiasolu
- Ammattilaisen työkalusalkku