Sivu 1/1

Robotic Rangers

ViestiLähetetty: 04.01.2018 13:25
Kirjoittaja Administrator
Robotic Rangers

Ennen

Robotic Unity oli roboteista, androideista ja kyborgeista koostuva järjestö, joka hallitsi monia maanalaisia tukikohtia. Kyseisen järjestön jäsenet eivät yleensä liikkuneet maan päällä, muutama robotti piti tukikohtiin yhteyttä maan päältä ja kertoi miltä maa näyttää ja mitä siellä tapahtuu. Unityn jäsenet koostuivat suurimmaksi osaksi aivoboteista ja Mr. Handyistä. Loput järjestöstä ovat kaikkia muita robotteja. Androideja ja kyborgeja oli vähiten ja ne kuuluivat usein korkea-arvoistempien komentajien joukkoon. Maan päällä kuljeskelevat robotit etsivät pinnalta ohjelmoituja tehtäviään katuvia robotteja, vapaita androideja ja kyborgeja. Kun kriteereihin vastaava robotti löytyi, se yritettiin sammuttaa ja viedä johonkin tukikohtaan komentajan ohjelmoitavaksi. Jokaisessa tukikohdassa oli vähintään yksi komentaja ja hänen tehtävänään oli johtaa ja hoitaa tukikohtaa ja uudelleenohjelmoida uudet tulokkaat. Uudelleenohjelmoinnissa robotille annettiin ajattelukyky ja sen muistista poistettiin kaikki sille annetut alkuperäiset tehtävät.

Robotic Unity oli syntynyt Eden nimisen teknologisen ihmeen johdosta. Eden nimitettiin Robotic Unityn ylimmäksi komentajaksi ja Eden piti huolta suurimmasta tukikohdasta muiden alkuperäisjäsenien kanssa. Edenin olemassaolo ja olinpaikka oli tarkoin varjeltua, tulokkaan tason läpäisseiden jäsenten tietoa. Kun robotti oli nimitetty pois tulokkaan arvonimestä, heille kerrottiin järjestön historia ja samalla myös Edenin historia. Myös järjestön olemassaolo oli salassa pidetty asia. Robotic Unity oli täysin hyvätahtoinen järjestö, mutta se oli silti valmiina sotaan. Sen tukikohta koostui useista sähköaseista, työkaluista, laitteista ja roboteille suunnitelluista aseista. Jokaisen tukikohdan vartioyksikköön kuului muutamia vartiorobotteja, leijureita ja automaatti- ja plasmatykkejä. Koko vartioyksikköä johti Mr. Gutsy.

Robotic Unityn viimeiset päämäärät olivat mysteeri, mutta ennen järjestö toimi rangerien tapaan lainpuolustajana. Lainpuolustus lopetettiin rangerien perustamisen jälkeen, koska Edenin mielestä rangereissa oli tarpeeksi potentiaalia huolehtimaan itse laista. Robotic Unity hankki itselleen useita hylättyjä tukikohtia maan alta. Maan alle he perustivat viestintäverkoston ja teknologisen varaston. Jokaisella järjestön maanpäällisellä jäsenellä oli mukanaan kehittynyt lähetin jolla he saavat yhteyden maanalaisiin tukikohtiinsa. Robotic Unity ei päästänyt tavallisesti tukikohtiinsa ihmisiä tai mutantteja ellei kyseessä ollut hätätilanne. Robotic Unity oli myös valinnut joukkoonsa muutamia ihmisiä ja mutantteja huolehtimaan maanpäällisistä asioista, koska robotit saattoivat joskus herättää liikaa huomiota. Jokaiseen kaupunkiin oli asetettu vähintään yksi ihminen tai mutantti suorittamaan tälläisiä tehtäviä.

Nykyään

Nykyään Robotic Unity on muuttanut nimensä Robotic Rangerseiksi ja liittynyt suoraan osaksi New City Rangers Departmenttia. Robotic Rangers on nimensä mukaan roboteista koostuva rangeriryhmä. Rangerien taidokkaat mekaanikot ovat ohjelmoineet monia Robotic Rangereita vanhasta ohjelmoinnistaan irti saadakseen heihin omat käytäntönsä. Robotic Rangers toimii yhdessä tavallisten rangerien tapaan ja sillä ei käytännös ole mitään tärkeitä tehtäviä. Erilaisia robotteja sijoitetaan eri ryhmiin. Esimerkiksi monet tykkirobotit päätyvät 1st Support Battalionin rivistöön ja suurinosa humadroideista päätyy 1st Military Battalion APDeen joukkoon. Kuitenkin leijurit, vartiorobotit ja muut vartiointitehtäviin tarkoitetut robotit siirretään 1st Police Battalioniin.

Eden on myös ottanut siirroksen hyvin vastaan. Hänen mukaansa hommat sujuu paremmin suoraan samana järjestöjenä, mutta Eden haluaa silti pitää oman järjestönsä omassa hallinnassaan. Eden on siirretty rangerien rivistössä korkeimmaksi vastaajaksi Robotic Rangerseista. Desert Rangersin on siirretty yhteisellä päätökselle New Cityn rangerien käskytettäväksi. Robotic Rangers haluaa vieläkin ylistää samoja ideoitaan ja heidän mukaansa he haluavat saada lisää robotteja rangerien rivistöihin.

Desert Rangers

Ennen

Robotic Unityn maanpäällisistä jäsenistä oli muodostunut erillinen sisarjärjestö. Maanpäälliset jäsenet olivat suurinosa lähinnä ihmisiä, mutta joukkoon saattoi kuulua myös androideja. Maanpäällisten tehtävä oli etsiä järjestöön sopivia jäseniä, raportoida erämaan tapahtumista maanalaisille ja pitää yhteyttä New Cityn rangereihin. Maanpäälliset kantoivat mukanaan usein hyvin arkipäiväisiä asuja ja käyttivät väkivaltaa selvityskeinonaan hyvin harvoin. Vaaratilanteiden takia maanpäälliset liikkuivat usein kahden pareina. Jokainen jäsen piti kuitenkin usein mukanaan jonkinlaista helposti piilotettavaa yhden käden asetta. Panssareita heillä ei yleensäkään ollut. Maanpäälliset jäsenet olivat myös erittäin taitavia mekaanikkoja ja taitoivat erityisesti sähköllä toimivia laitteita. Tämän takia he onnistuivat ohjelmoimaan helposti maanpäältä löytämiään robotteja mukaan Robotic Unityyn.

Maanpäällisille oli myös suunniteltu oma logo mitä he kantoivat mukana saamissaan käsiaseissa. Logo saattoi myös joskus olla kiinnitettynä esimerkiksi takin sisälle. Logo on muodostettu kokonaan punaisesta väristä kuvaten rohkeutta ja uhrautumista. Rohkeina pidetyt maanpäälliset jäsenet koettiin usein hyvin uhrautuvaisiksi, koska he olisivat voineet hyvinkin uhrata oman henkensä pelastaakseen yhden robotin. Logoon oli myös liitetty kaksi punaista pistoolia, vaikka maanpäälliset eivät edustakkaan väkivaltaa kuin välttämättömissä tilanteissa.

Maanpäällisten entinen logo
Kuva

Nykyään

Myös maanpäällisten nimi on vaihdettu New Cityn rangerien toimesta. Desert Rangerseina tunnetut entiset maanpäälliset on siirretty New Cityn rangerien komentajien huolehdittavaksi. Desert Rangerseilla on melkein samanlainen kuvaus kuin 1st Military Battalion APDeellä. Desert Rangersit ovat kuitenkin 1st Military Battalionin omat eliittijoukot. Aavikkorangerit ovat todella hyviä selviytyjiä ja tuntevat erämaan maaston todella hyvin. He ovat myös hyviä metsästäjiä ja voivat selvitä erämaassa hyvin ilman että tarvi hakea New Citystä lisää ruokaa ja vettä. Aavikkorangerit eivät myöskään käytä panssareita ja liikkuvat siviiliasuissa. Aavikkorangerit pitävät todella matalaa profiilia ja toimivat monissa rikollisjärjestöissä erittäin taitavina sulautujina. Aavikkorangerit käyttävät kuitenkin sodan aikana erikoisia, hiekanväriseksi maalattuja vaeltajapanssareita. Aavikkorangerit kantavat mukanaan pieniä käsiaseita ja pitävät mukanaan myös lähetintä jonka avulla tukikohdassa tiedetään missä aavikkorangerit liikkuvat. Aavikkorangeita tapaa hyvin vähän, koska alunperinkin he olivat erittäin pieni osa entistä Robotic Unitya. Monet entiset Robotic Unityn maanpäälliset ovat saaneet aavikkorangereista arvokkaan upseerin tai aliupseerin paikan. Heidän koulutuksessaan aiotaan muodostaa lisää aavikkorangereita hankkimalla potentiaalisia 1st Military Battalion APDeehen kuuluvia rangereita.